free counters

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kaikenlaisia siivoojia :((((

Sain lääkärifirman kustannuksella tilata luokseni kaksi siivoojaa 8 tunniksi, jotta saadaan täältä kaikki homepöly pois. No, minähän odotin moista tapahtumaa kuin kuuta nousevaa.

Eilen tänne ilmaantui 2 itseään aivan ilmeisesti siivoojaksi kutsuvaa henkilöä. Minulla oli lista mitä toivoin päivän aikana tehtävän. Listaa ei edes katsottu ja oli sen verran töykeitä ihmisiä, että menin sohvalle kutomaan ja ajattelin että olen sitten pois tieltä.

Vajaan kolmen tunnin kuluttua nämä henkilöt ilmoittivat, että homma on tehty ja poistuivat! Jos lasten isoäitiä ei olisi, olisin jättänyt asian silleen ja masentunut ja kärsinyt hiljaa itsekseni mokomasta siivousfirman huijausyrityksestä(kö)?
Hänen kehotuksestaan kävin kaikki huoneet läpi ja tein listan tekemättömistä töistä ja sen jälkeen soitin ko. siivousfirmaan. Sen jälkeen kun olimme käyneet läpi sen tosiasian että nämä kaksi henkilöä olivat todellakin poistuneet työpaikalta, eivätkä olleet lähteneet esim. syömään, saimme tehtyä sopimuksen että ensi maanantaina tänne tulevat 2 muuta henkilöä ja tekevät tuon kokopäivän kestävän siivouksen.

Eläköön kamerakulttuuri. Tässä kuvia siivoojien lähdettyä, eli siis sen JÄLKEEN kun täällä oli "siivottu".





Voi että mä olen ollut vihainen. Tätä firmaa käyttävät hyvin paljon vanhukset. Minulla on vielä voimaa valittaa ja kiukustua, mutta jos heidän luonaan siivous sujuu samalla tyylillä, niin kuka valittaa heidän puolestaan?

Tämän päivän mä olen sitten siivonnut ja siivoan niin paljon kuin jaksan maanantaihin asti. Onko tässä maailmassa enää ainoatakaan asiaa mihin voi luottaa.

6 kommenttia:

  1. Ompa Sinua tosissaan tuurannut niitten siivoojien kanssa,joillakin onnistuu tehdä siistiä jälkeä nopeastikkin mutta näitä ei taida voida syyttää hitaudestakaan.

    VastaaPoista
  2. Tänään kun aurinko on paistanut niin on huomannut että mitään tasoja ei ole käyty rätin kanssa läpi. Ainoa "hyöty" eilisestä oli että nyt vasta täällä pöly lentääkin kun se kerran on lähtenyt liikkeelle, eli henkeä ahdistaa. Tämän päivän mä olen siivonnut ja kulkenut kämppää rätin kanssa ympäriinsä. Huominen on pakko olla pois täältä, mutta torstaina Hurja-Bemu jatkaa hommia. Himskatti, sanon minä!

    VastaaPoista
  3. Menitkö sä Neferi sanattomaksi... ;D;D vai mikä sulle tuli...?

    VastaaPoista
  4. Rumasana!
    Lääkärifirmallalle ja kotipalveluun kannattaa myös antaa palautetta sinnepäin - rahastustyöstä.
    Jos ei muu auta laatuun niin kulje siivoojien perässä huoneesta toiseen.
    Bemu the siivous master!

    VastaaPoista
  5. Ei ollut kotipalvelu, oli Diakonialaitoksen siivouspalvelu. Saan tänään kiinni sen henkilön joka tilasi tämän siivouspalvelun, odotan mielenkiinnolla hänen reaktiotaan. Veikkaanpa että ruma sana tulee sielläkin päässä.
    Niinpä aionkin kulkea seuraavien siivoojien perässä, sanon wuf wuf aina välillä ;D;D Ei vaan, syyttömiä he ovat tähän tilanteeseen, mutta parempaa toimintaa tällaiselta laitokselta olisin kyllä odottanut.

    VastaaPoista