free counters

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Mayday, mayday

Tuskin mikään on vaikeampaa kuin uuden blogin aloittaminen. Kun mukaan tulevat aikaisemmat ystävät ja sitten pitäisi saada mukaan vielä uusiakin lukijoita.

Joka tapauksessa, kerrostalokaksiossa asuvat vuosi sitten tänne maalta muuttaneet kissa ja mamma. Kissan perusajatus elämästä on "Dogs have owners, cats have staff". Tulette vielä huomaamaan että rakas kollikissani Teemu ottaa kyseisen lauseen kirjaimellisesti..



Tosin joskus olen kuulevani mjiaussa vivahteen joka viittaa "orjaan", mutta aivan varma en voi asiasta olla...

Itse keskityn henkilökuntatöiden lisäksi kirjoihin, käsitöihin ja tällä hetkellä uuden kodin sisustukseen. Käsitöistä eniten pidän huivien tekemisestä, tosin tällä hetkellä on joku jakun retalekin aluillaan. Kirjoissa aikaisemmin olin melko kaikkiruokainen, mutta olen huomannut että mitä enemmän ikää tulee, sitä valikoivammaksi tulee myös kirjojen valinnassa. Tällä hetkellä olen keskittynyt Mereta Mazzarellan tuotantoon.

Ja jottei tämä ihan mauttomalta alulta tunnu, kerron tämän aamun ensimmäisen uutisen. Tosin minä olen tiennyt tämän totuuden jo vuosia ja kolmekymmentä kiloa sitten :)

Suklaa:
1) ylläpitää terveyttä
2) alentaa kolesterolia
3) tasaa PMS -oireita
4) tekee onnelliseksi
5) parantaa seksihaluja
6) pitää nuorena
7) lievittää kipuja
8) antaa lisäenergiaa

5 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille :). Enpä ole vielä muistaakseni päässytkään ensimmäiseksi lukijaksi, tämä on historiallinen päivä.

    Voisiko Teemun ja sinun suhdetta kuvata samoin kuin Kyllä Jeeves tietää vai eikö sinulla ole palvelijana sanan sijaa huushollissa :D.

    VastaaPoista
  2. Jeee, bemu, tervetuloa vaan bloggaajien joukkoon. Mukavaa sunnuntain jatkoa tästä naapurista, hehheh!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kysymästä, Bemu, Nuuska voi tällä hetkellä kohtuullisen hyvin (kiitos vahvan kipulääkkeen ja suuren elämänhalun). Kiva lukea sinun ja Teemun kuulumisia taas :)

    VastaaPoista
  4. Piti minunkin tulla visiitille!
    Alku aina hankalaa, mutta sitten se meneekin jo omalla painollaan.
    terveisin ;) näprääiloksensa vai miten se meni?
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  5. Voi kun kivaa, että olette löytäneet tänne! Eipä minulla ole paljoakaan sanavaltaa tässä huushollissa. Enemmän kuin Jeeves -suhde tämä on lähinnä diktatuuri tuon katin kanssa ;D
    Hei naapuri, mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa!
    Mukava kuulla että Nuuska ei helposti anna periksi, eläimet ovat sisukkaita.
    Ja näprääiloksensa, tervetuloa vain visiiteille!

    VastaaPoista