free counters

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kuuman päivän aamu

Ainakin täällä sisällä on kuuuuuma! Ulkona näyttää tuulevan sen verran että voi hyvinkin olla että siellä on viilempää.

Nyt on siis menossa käsitöiden aloitusviikko. Bemun kyhäelmät joista todennäköisyys sanoo että yksikään niistä ei valmistu vaan joutuu riistoon; mutta ainahan voi yrittää. Ihmeitähän tapahtuu joka päivä :o)



Kitten mohairista tulossa Salomoninsolmuhuivi. Aloitin tekemisen 3½ numeron koukulla koska se tuntui käteen sopivammalta kuin nro 4. En ole aikaisemmin tehnyt tällä mallilla huivia, mutta nyt tämä tuntui vallan ihastuttavalta ja ilmavalta mallilta.



Rakas ystäväni Fifi Rose Mohairista. Mä osaan tämän mallikerran jo ulkoa. En pitänyt mallista kun tein sitä ohuemmasta langasta ja haeskelinkin jotain lankaa jota voisi tehdä nro 5 puikoilla. Ja vastaushan löytyi varastostani. Hö, kun kaukaa etsii niin läheltä löytää...



Aloitettu Dropsin jakun tekele, sen jonka kuva on tuolla edellisessä postauksessa. Eppujen sanoin... onko vielä pitkä matka jonnekin... Aika surkeelta näyttää tässä aloitusvaiheessa...

Eilen illalla vielä aloitin mustasta Novitan Bambu -langasta tällä mallilla jakkua



Tänään ajattelin aloittaa tiskirätin tekoa. Ihan pelkästään sen takia että sitten on mahdollisuus että edes yksi työ valmistuu



Eilen kasasin kaikki aikakauslehdet eteisen lattialle, tarkoituksena hävittää niistä suurin osa vanhimmasta päästä ja laittaa loput vihdoinkin komeroon. Taitaa tosin tämä päivä mennä löhöilyksi kuumuuden takia. Ja kahtena viimeisenä aamuna olen herännyt hengenahdistukseen, joka tosin häipyy aamupäivän aikana, mutta joka tapauksessa yksi "vapaapäivä" voisi tehdä hyvää.

Sitä paitsi mun jalkapallon MM -kisat alkaa tänään kun Espanja marssii kentälle.



Joten ei tässä tänään mitään töitä ehtis tekemäänkään!

Have a Nice Day

14 kommenttia:

  1. Vauts. Onpas sinulla paljon suunnitelmia :).

    Jos laitat parvekkeen oven tänään auki, niin saattaa Teemukin lentää tuulen mukana, on nimittäin taas kunnon puuskia.

    Ihme juttu, että lankavarastosta löytyi lankaa, sinullahan on niin vaatimattomat kätköt :D.

    Siivousvimma taitaa vaivata täälläkin, pistelin kirpputorisäkkeihin vanhoja verhoja sun muuta, josta en ikuna mitään ompele - vaikka ne ovat sitä varten varastoituja, ikuinen optimisti nääs.

    VastaaPoista
  2. Kuuma?! Onko jossain päin Suomea tänään kuuma!?! Mä just kirosin, kun sisällä jäätyy (siis työpaikalla, nimimerkillä ilmastointiremontti kestänyt vuoden) ja ulkona lähtee tukkakin päästä, kun tuulee taas niin pirusti. Jotta jos viilennystä haluat niin tervetuloa vaan tänne pääkaupungin suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Ei ne suuret suunnitelmat vaan ne pienet teot ;)) Mua harmitti niin että mun varastosta sattui löytymään just sopivaa lankaa, että seuraavan kerran en edes yritä hakea sieltä vaan laitan heti nettikaupan sivut auki *reps*
    Paitsi että nyt kun mä huomasin että varastoja uhkaa hirvittävä supistuminen, niin mä tilasin silti ihan varoiksi lankaa. Ettei vaan pääse missään vaiheessa loppumaan jos näitä suunnitelmia tuleekin vielä lisää :o)

    VastaaPoista
  4. Juu mut mä olenkin sisällä asunnossa johon tuuli ei yllä ja aurinko paistaa suoraan ikkunasta sisään :))

    VastaaPoista
  5. No, jopas sinulla on käsitöitä kerrakseen, joka päivälle jotakin tekemistä, hehheh. Minulla on vain tuo yksi villatakki, jonka aion tehdä valmiiksi.Juu, aika kuuma on, kun mittari näyttää sisällä 24,3, mutta ei toki liian kuuma meillä.Mukavaa päivän jatkoa sinulle ja Teemulle.

    VastaaPoista
  6. Ai niin, mistäs toi Bambu-jakun malli on? Siis mistä lehdestä vai mistä nyt oletkin sen bongannut. Näyttää kivalta!

    VastaaPoista
  7. Mä ajattelin tämän asian näin: päivällä näkee kutoa mustaa. Illan suussa tummansinistä ja illalla vaaleamman sinistä. Sininen kausiko menossa... hmmm
    Ja sitten kun vain kuuntelee televisiota niin voi virkata salomoninsolmuja :)
    Jep, Novitan sivuilta mallin hain ja laitoin suosikkeihini... on lehdestä kesä 2005. En tee alaosaa tuolla lailla kun se on mallissa vaan aloitan ihan ainaoikein neuleella. On muuten hyvä malli, olen aikaisemmin tehnyt samalla mallilla (silloin parikymmentä kiloa sitten) Bambusta tuon, ja oli hyvä.

    VastaaPoista
  8. Kun saisikin tartuttua puikkoihin tai koukkuun... muutto vaan vei kaiken puhdin.
    Ei sulta riittäisi energiaa vähän tännekin....

    Bemu, laita meiliä tai tekstaria.

    VastaaPoista
  9. Minka - rakas ystäväni!!
    Mä lähetän sulle laatikollisen energiaa, erivärisiä, erikokoisia, erinäköisiä, erimakuisia, erihajuisia energioita....
    Laitoin sulle meilin!

    VastaaPoista
  10. Mainioita alkuja! Kyllä ne sisulla valmistuu.
    Ei käy kateeksi, jos salomoninsolmu päätyy purkoosiin. Taitaa olla melko hankala purettava.
    Meille pyrkii nuo tuulenpuuskat lämmittelemään sisälle avonaisista akkunoista.
    Pitemmän kaavan mukaan koetan kertoa, jotta pirtissä on aika vilakka.
    Espanjalle kävi kehnosti, kun Sveitsi tekas maalin.
    Rattoisaa potkupallua kera jonkin käsityön!
    Vai onko lepopäivä pitänyt?

    VastaaPoista
  11. Taidenäyttely on käyty ilman mokaa ja nyt mietin että mitä sitä ottais käsityöksi lomalle vai täytyykö käydä kirjaston kautta.
    minun ei ole vielä yhtään "potkupalloa" katsoa kun en tykkää kun aikuiset miehet polvihousuissa juoksentelee.Nuori-isäntä sitä kyllä vahtaa mutta omassa asunnossaan eikä se kuulu meidän puolelle kun ovi on kiinni.
    Tuohon kuumuuteen auttaa pöytätuuletin sen olen hyväksi havainnut jo vuosia sitten kun en tykkää liian lämpimästä.

    VastaaPoista
  12. Juu, pahuksen käkikellot kun menivät rokottamaan mun Epsanjaani :(
    Nää, mun lepopäivä mitään pitäny oo; en mä aamusti enää edes muistanu et mun piti sellainen pitää :D
    Tuota mohairia ei kyllä riistä itse Erkkikään joten huivi ei voi joutua purkoosiin. Mut mappi Ö on kyllä mahdollinen jos ei mokoma miellytä...

    VastaaPoista
  13. No jo on aloituksia kerrassaan :0 En tosiaan kehota purkamaan tuota salomoninsolmuhuivia ;)

    VastaaPoista