free counters

torstai 8. heinäkuuta 2010

Hyvä seura, parempi mieli

Kuumuudesta huolimatta (+24) päätin eilen iltasella ajella lasten isoäidin luo. Käsitöitä tehden turisimme niin että klo oli jo yli 10 illalla kun tulin kotiin. Leppoisampaa olotilaa saa hakea kuin se kun kaksi ihmistä käsitöitä tehden istuskelee jutellen niitä näitä :)

Illan aikana huomasin että kamerasta on vieläkin kuvat siirtämättä koneelle. Nyt raahauduin koneen ääreen ja siirsin kuvat, joten juhannusmuistoja vuodelta 2010, olkaa hyvä!

Reposaaren Junnilan lampi


Vanha sauna lammen rannalla


Sinistä ja kaunista lammen rannalla


Meri oli niin tyyni ja rauhallinen ettei purjeita kannattanut nostaa ylös


Tiira huolehtivaisena kierteli rantavesissä


Kokko paloi riemukkaasti loppuun asti


"Vieraskirja". Nimikirjoituksena on rannalta tuotu kivi


Alppiruusun loistoa

Yhden arvoituksen toin mukanani ja olenpa varma että saan täältä siihen vastauksen.

Nurmikko oli valkoisenaan kukkaa


joka läheltä katsottuna näytti mini-päivänkakkaralta


ja joka illan tullen huokaisi, painoi kukkansa sykkyrään ja toivotti hyvää yötä!


Enpä ole mokomaa ennen nähnyt, mutta varmasti teille on tuttu.

Tänään on helle pitänyt kissan ja mamman hiljaisena. Mä olen jo niin tylsistynyt ja ensi viikoksi luvataan superhellettä... :( Kun jaksaisi edes kutoa, mutta kun ei jaksa edes ajatella käsitöitä. Sorry, mä tiedän - tää on jokapäiväinen valitusvirsi, mut kun vaan ei hanki jaksaa ;)


Rosina -kissa, jonka nimeä en nyt saa millään mieleeni, toivottaa leppoisaa iltaa!

13 kommenttia:

  1. Mahtavia juhannuskuvia.

    Täälläkin on lähinnä sademetsäolo, mutta meikäläistä se ei siis haittaa. Koita kestää, olen hengessä mukana.

    VastaaPoista
  2. Ihanan tunnelmallisia juhannuskuvia. Minäkin kuulun niihin joiden mielestä ei koskaan ole liian kuumaaa, mutta katsotaan miten suu pannaan kun palaan töihin maanantaina ;) Siihen asti olen hengessä mukana Neferin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Haah, täytyypä istuttaa liaani, niin saan tuon karvapalleroukon Tarzaniksi :D. Eiköhän sen verran löydy hortonomin vikaa :) ja meillä on kolkytvuotta vanhoja mäntyjäkin, joiden välillä voisi singahdella.

    VastaaPoista
  4. *reps* Jotenkin mä arvelin että sulta löytyy konstit millä Tarzanin saa sinne sademetsätunnelmaan ;D Muista sitten opettaa tälle karvapalleroukolle se Tarzanin kuuluisa wouuuu-uuuu-uuu -huutokin ;))
    Kiitos Huopatossunen, kaikki myötätunto otetaan vastaan :D

    VastaaPoista
  5. Ihania Juhannuskuvia. Ja nuo kissat ovat upeita. Tyhmyyttäni kyselenkin, oletko ihan Suomen maasta noita hankkinut? silmiini kun ei ole koskaan osunut.
    Mukavaa lähestyvää viikonloppua:)
    tuksu

    VastaaPoista
  6. Kivoja juhannuskuvia:)
    Mä en kanssa kestä tätä hellettä... Kävin jopa uimassa tänään meidän uima-altaassa, epätoivoinen yritys karistaa kuumuutta;) Mun aivot ei toimi, eikä kädet jaksa neuloa kun on liian kuumaa! Tulisi edes hetkeksi kunnon sade niin piristäisi ilmaa. Lomaan on vielä aikaa, jospa ne ilmat tästä viilenis siihen mennessä;)

    VastaaPoista
  7. Tuksu; ei ole tyhmyyttä kysyä, höpsistä! Pikkukissat olen ostanut sellaisesta nettikaupasta kuin www.posliinitar.com. Ennen sieltä sai laittaa tuotteen ostoskoriin, mutta nyt joutuu tilaamaan "sähköpostitse". Täällä Porissa on myös lahjatavaraliike Antti Airio, jossa on näitä kissoja, Rosina Wacltmeister on tekijän nimi.
    Mä näin äsken uutisissa kuvat Helsingin kaatosateesta ja jopa toivoin että voi kun tulisi tännekin ;))

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavia kuvia Juhannusretkestä!
    Ollappa tuo naurulokki ... huokaus.
    Koetahan tehdä olosi mahdollisimman mukavaksi!
    terveisin toinen helteen tuskailija.

    VastaaPoista
  9. Ihania kesäkuvia! Tuo valkoinen kukka vaikuttaa kyllä tutulta, mutta en saa nimeä päähäni ainakaan tähän hätään. Mua harmittaa näissä helteissä vain se, että joudun viettämään päivät töissä =( Helteethän loppuvat näillä näkymin siihen, kun mun kesälomani alkaa eli ens viikon lopussa. Niinpä tietysti... Mutta tsemppiä sulle ja Teemulle helteeseen. Meidänkin kissuudella on veto poissa, hänelle ilma on liian kuuma.

    VastaaPoista
  10. Kukka taitaa olla KAUNOKAINEN etelämpänä kasvaa luonnon varaisena mutta meidän korkeudella vain kukkapenkissä hyvällä hoidolla.Kaunokaista on myöskin jalostettu ja löytyy punaisena.
    Ihania juhannuskuvia veden ääreltä ja muutenkin.
    Meidän kissat venyttelevät kuistilla iltapäivän varjossa käyvät sisällä vain syömässä.

    VastaaPoista
  11. Naurulokki? Heh, mun lintutuntemuksellani mä luokittelin sen tiiraksi *virn*
    No nyt sitten on selvä että ensi viikon lopussa alkaa sateet kun esikoisenkin loma alkaa silloin ja tämä jo totesi että ei tarvitse olla meteorologi osatakseen ennustaan että silloin alkavat sateet...
    Kaunokainen, sehän tuo kukka näyttää olevan!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia ja ah meri, meri! Kyllä tämä helle on minullekin aivan liikaa. En jaksa kutoa enkä mitään muutakaan ja silmätkään ei pysy auki. Leppoisaa päivän jatkoa sinulle ja Teemulle!

    VastaaPoista
  13. Jos me yhdessä oikeen toivotaan ja noidutaan, niin jospa me saatais tää helv... eh, helle loppumaan! Karseeta! Ei saa kunnolla ees nukuttua, kun hiki virtaa! Ja töissä vasta kivaa on olla... :S Mutta jostain syystä noista sun juhannuskuvistas tuli semmonen mukava viilee kesäolo... kauniita!
    Viileitä ajatuksia toivottaa SariT

    VastaaPoista