lauantai 24. heinäkuuta 2010

*rumpujen pärinää*

Se on nitrojen ja pamien paikka nyt, sillä täältä tulee virkkuuksia XD

Itse asiassa hain kuvaa "parhaimmasta työstäni", mutta olen hävittänyt kaikki kuvatkin; itse virkkkaus on mennyt roskiin jo aikaa sitten. Kyse oli nimittäin morsiushunnustani, johon ohuesta langasta virkkasin 70 ruusua ja ompelin ne kiinni huntuun eri kohtiin. Tätä äitee aina sanoi, että mitään ei saa hävittää, sitä voi joskus vielä tarvita ;)

Joka tapauksessa; aikanaan olen virkannut kaikenmuotoisia, -kokoisia, ja -näköisiä tabletteja, joista ehkä mieluisimmat ovat nämä pienet jälkiruoka-astioiden tabletit.



6-säikeisestä luonnonvalkoisesta kalalangasta




Eilen illalla yritin ottaa kuvia sisäpihasta jonka nurmikko on tosi pahasti palanut. Jotain keltaista kukkapuskaa sieltä silti tunkee esiin



Kuvaamista häiritsi musta kissa, joka majoittui kiipeilytelineelleen poseeraamaan

Kas näin voi ottaa pienet nokoset parvekkeella


katsella pilviä taivaalla


ja seurata pihan tapahtumia


TSIISH, koira kello kahdessa (näettekö mikä määrä kissankarvoja telineellä)


minne se on menossa, ei kai ole tulossa tänne


Vaara ohi merkki annettu, eli taas voi jatkaa löhöilyä kaikessa rauhassa!

Haaste esitellä kaunein virkkaus lähtee KRISTALLE ja VIRPILLE neulomoon :)

12 kommenttia:

  1. No jopas onkin hienot liinat ja on ollut hirviä virkkaaminen noissa keskustoissa. Piti se tämäkin päivä vielä nähdä :)

    Nyt pitää mennä heti ottamaan tupla-annos vielä verenpainelääkettäkin :D.

    Teemu on kyllä saanut geeneissä poseeraustaidon...hän on varmaan joku edesmennyt huippumalli.

    VastaaPoista
  2. *reps* shokkiin auttaa kuppi oikein makeaa teetä ;D;D

    VastaaPoista
  3. No, jopas oletkin kauniita virkkuuksia tehnyt! Ja Teemu nauttii näköjään linssiluteena olemisesta! Oikein mukavaa illan jatkoa ja ensi viikolla se hellekausi sitten taas jatkuu. Yritä kestää! Huomenna tulemme jo kotiin, mutta tänne pääsee aina uudestaan!

    VastaaPoista
  4. Hienot tabletit.
    Minä virkkasin melkein samanlaiset joskus 60:luvulla mutta keltaiset ovat olleet hukkapiilossa jo kauan luultavasti jossain muutossa hukkuneet.
    Minulla tulee ihan ikävä meidän Karvista kun tuota Teemua katselee.
    Lapin-nauhusta näkyy teidän pihassa,sisareni vei sitä kotipihaansa Ruotsiin kehui sitä "lapin-nahjukseksi"muistaa kuulema nimen paremmin.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit tabletit ja kaunis Teemu :) Nurmikko sen sijaan ei ole kovin kaunis - näyttää aivan meidän nurmikoltamme :D

    VastaaPoista
  6. No voi saasta, kun mä en vieläkään osaa virkata =( Tai osaan mä virkata, tiedän miten päin koukkua pidetään kädessä ja osaan tehdä ketjusilmukoita. Haluatko siis, että julkaisen blogissani kuvan ketjusilmukkapötkylästä? Se olis sitten mun kaunein virkkuuni.

    VastaaPoista
  7. Juu, laita vaan kuva ketjusilmukkapötkylästä, kyllä se mulle vaan kelpaa! Jos sulla ihan tosi ei oo mitään virkattua, niin laita joku KYHäelmäkokoelmastasi!!

    VastaaPoista
  8. Onpas kauniit tabletit. Se huntusi olisi ollut hieno nähdä. Mahtaako olla valokuvaa siitä. Jos on laitappa meille iloksi :)
    Virkkaaminen on kivaa:)
    mukavia virkkuhetkiä siis
    tuksu

    VastaaPoista
  9. Hienoja liinoja! Mullakin tuo ketjusilmukkavirkkaus onnistuu ja salomoninsolmut, mutta siihen se sitten jääkin...
    Ihana kissuus se siellä poseeraa:)

    VastaaPoista
  10. Ihanat tabletit.
    Musta kissa on ihana kuten aina :)

    VastaaPoista
  11. Teemuhan on selvästi vahtikissa.
    Ihania pikkuliinoja!
    On siinä saanut koukku koukkia hyvä hermoisella.
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  12. Surffailin netissä ja satuin huomaamaan kissasi kuvan, melkein täydellinen kopio minun mymmelivauvasta 9kk! :D Ainoa huomattava ero on toki kokoero, tämän mamman vaavi kun jää alle kaksikiloiseksi syystä tai toisesta - varsinainen minikissa. Sopiiko udella onko upea ja fantastinen kisulinne minkä merkkinen ja minkä laatuinen pohjakarva sillä on?

    -Nuppu

    VastaaPoista